Lainaus

Ihan hemmetin hyvin sanottu! Löysin Psyvaultin sivuilta:

”Mietittiin tuossa viikonloppuna kaverin kanssa, kuinka meidät on tavallaan huijattu tähän tietynlaiseen työn mukana tulleeseen oravanpyörään.
Kaikki menee omalla painollaan tietyllä kaavalla eteenpäin. Ja meille jo yhteiskunta luo tietynlaisen odotuksen ja mallin siitä miten meidän tulee joskus elää, miten olla ja mihin tähdätä. Tämän mukana luonnollisesti tulee se mitä kaikkea meiltä tuleekaan jossakin elämänvaiheessa löytyä;
perhe, lapset, talo, auto, koirat, kissat ja viimisen päälle kamppeet siellä velkatalossa. Sitä kohti me sitten tehdään erilaisia siirtoja, joilla päästäis taas pikkasen lähemmäksi tuota ”normia”.
Yhtäkkiä sitä sitten havahtuu, että on velkaa ihan he*vetisti, niin paljon että on pakko tehdä tietyntyyppistä työtä, jotta selviää.
Ei siinä vaiheessa enää voi ajatella vaihtavansa mukavampaan, huolettomampaan ja ”aivot narikkaan”-rutiininomaiseen suorittamiseen. Se tarkottaa hyvin usein sitä, että palkka putoaa, eikä ole enää varaa maksaa velkoja mitä olet ottanut ja mitoittanut tiettyyn tulotasoon. Vain ja ainoastaan ”vapaammaksi” tulet sillä, että tienaat enemmän ja se tarkoittaa lähes aina sitä, että työnkuva muuttuu vaativammaksi ja vapaa-aikaa jää vähemmän.
Mitä me sillä ylimääräisellä sitten tehdään? :doh: Lapset saa käydä ratsastustunneilla, laskettelurinteissä ja balettiopistolla, vaikka mieluummin luultavasti viettäisivätki aikaa äitin taikka iskän kanssa ees pari tuntia hereilläoloajastaan… :right:

Ja mitä ihmiset ajattelee? Ovat kateellisia ja puhuvat, kuinka niillä ja näillä on sitä tätä ja tuota ja kyllä neki on varmaan olevinaan jne.
Ei jukoliste ihan tasan tarkkaan ole mikään tullu ilmaseksi, eikä tule. Helvetilliset velat niskassa, jotka estää elämästä. Onko siinä mitään kadehdittavaa?
Ite en ainakaan tunne muuta, ku jonkulaista sääliä.”